Virmalan Tinktuura

Lyyti 20.09.2020:

Lyyti Saaristossa tunnilla Tinkalla.

Mikä ihana syysreissu! Saaristossa opiskeleva Sartsu oli vinkannut Seppeleen väelle, että opistossa pidettiin halpoja tunteja oppilaiden toimesta. Lyyti ei ollutkaan koskaan käynyt Saaristossa, vaikka se monelle muulle seppeleläiselle olikin tuttu paikka; Pyrykin oli siellä opiskellut. Niinpä Lyyti ilmoittautui mielissään kavalettitunnille hevosopistossa, ja aurinkoisena lauantaiaamuna sekalainen sakki lähti matkaan kohti Saaristoa: Sartsu, Lyyti, Pyry, Salma ja Nella. Majoittuakin tilalle olisi saanut, ja se olisikin varmasti ollut hieno kokemus, sillä Saaristo oli nimensä mukaan lähellä Lyytille vierasta saaristoa. Hän ei kuitenkaan malttanut jäädä koko viikonlopuksi – kouluhommaa riitti ja sitä paitsi olisi mukava päästä Oililla maastoon. Syksyinen luonto pisti parastaan, ja matkaan lähdettiin hyvissä ajoin niin, että ehdittäisiin kierrellä opiston miljöö ja ihastella hevosia. Sartsu ja (vastahakoisempi) Pyry esittelivät Saariston tiloja höpötellen hyväntuulisesti niitä näitä opiskeluista ja elämästä koululla. Jalostushevosia oli tarhojen täydeltä, toinen toistaan komeampia.

Ilokseen Lyyti sai ratsukseen Tinkan, kauniin sabinon tamman, jossa oli hauskoja valkeita pilkkuja siellä täällä. Se katseli häntä ystävällisesti, korvat hörössä, ja Lyytin mahanpohjassa läikähti lämpimästi. Miten hauskaa olikaan tutustua hevosopistoon ja uusiin hevosiin!

Tinka oli hoitaessa niin mielin kielin, ettei herttaisempaa hevosta kuvitella saattanut. Lyyti harjaili sitä kaikessa rauhassa. Tinka oli kuulemma varsinaisesti jalostustamma, ei opetushevonen, mutta käytökseltään niin kultainen, että sitä käytettiin myös tunneilla – opistolaiset kun rakastuivat siihen vuosi vuodelta.

Myös muut seppeleläiset olivat saaneet varsin mieluisat ratsut. Salman Kreemi oli väriltään cremello. Cremello suomenhevonen! Sellaista ei Lyyti ollut koskaan ennen kohdannut.

Tunnin opettaja Keijo vaikutti vähän jännittyneeltä, mutta sai alkukankeuden jälkeen puhtia olemukseensa ja ohjaili ratsukkoja ihan asiantuntevasti. Tinka oli tietysti kuin herran enkeli, pehmeä ja nöyrä. Se ei kuulemma ollut parhaimmillaan esteillä, Keijo varoitteli alkutunnista, mutta varmaan huomasi pian, että Lyytin odotukset ratsastajana eivät olleet kovin korkealla. Lyyti oli juuri sellainen sunnuntairatsastelija, jota Hanskin kaltaiset katkerat äkäpussit piinasivat liiallisesta matkustelusta. Tinkan selässä kelpasi kuitenkin matkustella. Tunti aloitettiin puomityöskentelyllä, joka ei vaatinut Tinkalta sen suurempia ponnistuksia. Keijo ei myöskään ollut kovin topakka antamaan palautetta, ja niinpä Lyyti ja Tinka hölköttelivät omia menojaan. Ihan hyvin se kuitenkin sujui: Lyyti nautti suunnattomasti sievän ja hyvätapaisen tamman pehmeistä askelista, ja se vaikutti tyytyväiseltä ratsastajaansa.

Lyyti oikein yllättyi, että Tinka meinasi välillä ihan hyytyä. Hän oli niin tottunut Oiliin (ja muutamaan muuhun Seppeleen kuumakalleen), joita sai himmata jatkuvasti. Tinkalla taas ei tuntunut olevan tänään kiirettä, ja Lyyti sai tehdä töitä pitääkseen sen laukan reippaana ja rytmikkäänä. Tinka hyppäsi vähän epävarmasti, mutta Lyyti rohkaisi sitä istunnallaan ja vähän äänelläänkin ja niin tamma lopulta pomppi kavalettien yli ihan pirtsakasti.

Loppuverryttelyissä Lyyti oli ihan myyty – Tinka oli niin miellyttävä (ja Oiliin verrattuna rauhallinen!), että sitä tulisi varmasti mietittyä haikeasti jälkeenpäin.
“Noh, kyllähän tänne aina pääsee tunneille”, Keijo tuumasi jurosti hymyillen. “Tai opiskelemaankin...”

Punaposkiset ratsastajat hoitivat hevosensa takaisin tarhaan ja sanoivat hyvästit Saariston opistolle. Autossa riitti juttua reippaasta päivästä, ja Sartsun ja Lyytin aloitteesta käytin vielä ABCllä syömässä. Nella ja Pyry ehtivät nukahtaa jo kauan ennen Seppelettä, eikä uni ollut kaukana Lyytinkään roikkuvista silmäluomista. Saaristoon olisi lähdettävä toistekin!

---